Mummojuttuja

Äitin äiti on taas jossain kadoksissa. Joskus vuosia sitten kun nähtiin se sanoi mulle "kuule kun minä olen koko elämäni murehtinut yhtä ihmistä". Ei tainnut olla vaari se. Vaari, niin outo sana kun en ole kumpaakaan koskaan tavannut. Toisen henkilöllisyyskin on joku salaisuus.

Molemmat mummot on kuulema aikoinaan uhanneet tappaa itsensä. Äitin äiti myös lähiaikoina soitteli tyttärelleen puheluita, jotka alkoi sanoin "kuule minä en jaksa enää elää". Mummo oli lapsena äpärä, sitä kiusattiin koulussa. Äitinsä oli sen verran iloluontoinen (haha), että mummo laitettiin oman mummonsa luokse asumaan. Siellä oli kova kuri ja sieltä mummo oppi ettei elämästä kuulu nauttia.

Siitä lähtien se onkin piehtaroinut marttyyrinä omassa kurjuudessaan. Kun sen mies eli, ei voinut mennä minnekään. Mies oli juoppo ja kamala ihminen. Mutta kun se kuoli, ei se ole käynyt missään.

Isäpuolen äitiä se aluksi inhosi. "Aina se on jossain reissussa sen täytyy olla niin rikas". Kunpa minustakin voisi tulla niin hymyileväinen ja menevä mummo joskus.

Kun äidin sisko oli pieni, mummo oli meinannut hypätä rautatiesillalta alas. Äitin mukaan se on sitä kurjuuttaan kostanut kaikille muille koko elämänsä.

Karjalastakin lähdettiin evakkoon. Isän äidillä taas huhujen mukaan oli sodan aikana suhde saksalaisen sotilaan kanssa. Ehkä siksi siitä vaarista ei olekaan mitään koskaan puhuttu. Kun isä muutti meidän kanssa uuteen kotiin, sen äiti uhkasi tappaa itsensä. Ne olikin ainoat neljä vuotta kun ne on erossa asuneet.

Toisaalta isän äiti on ainoa pelkästään postitiivinen ihmiskontakti elämässäni. Sen molemmat vanhemmat kuoli ennen kuin se ehti täyttää kymmenen vuotta. Helsinkiä pommitettiin. Se meni töihin ja huolehti neljästä sisaruksestaan. Oli lottana eturintamalla. Kasvatti lapsensa yksin. Ja edelleen sillä on se valo silmissä, se tähti. "Jos minä olisin tätä elämää alkanut suremaan, eihän tässä olisi mitään muuta ehtinyt tekemäänkään".

Nykyään se istuu päivät pitkät television edessä. Isä istuu omassa huoneessaan. Minä istun tässä tietokoneella. Äiti istuu keittiön pöydän ääressä kotikaljaa lasissa. Äidin äiti murehtii uudessa kaksiossaan, jota se vihaa (jos oletetaan että se on siellä, kun kukaan ei tiedä).

Ja me kaikki otetaan elämä aivan liian vakavasti, eikä voida päästää irti murheista.