Viisvuotissuunnitelmii

Kaikista pahin työhaastattelukysymys on se "missä näet itsesi viiden vuoden päästä". En tiedä, enkä haluu tietää. Toivottavasti jossain muualla kuin nyt, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kuolisin jos joutuisin nyt tekemään suunnitelman vaikka vuodeksi eteenpäin, yök. Että ei olis mahdollisuutta yllätyksille tai mielen muuttamiselle. Mä pidän oletusarvona enemmänkin sitä että vuoden päästä oon kaikesta täysin eri mieltä kuin nyt. Oikeastaan jo huomenna. Onhan sitä tottakai haaveita, haluaisin että viiden vuoden päästä oisin käynyt Intiassa, asuisin joko ulkomailla tai jossain kaupungin ulkopuolella mis ois pihaa ja puita ja vähemmän autoja, että olis koira ja rakkautta. Puuhella ja sauna. Kuntoilisin aktiivisesti ja söisin terveellisesti enkä vihais itteäni enkä peilikuvaani.

Haluaisin myös merirosvolaivan ja yksisarvisen. Tai asua pienellä saarella, istuisin kuistilla valtava teemuki kädessä syysmyrskyjä katsellen. Kesällä riippumatossa. Sinne sais kaikki tulla kylään ja kokkaisin valtavia kattilallisia mausteista ruokaa ja puissa olis värikkäitä paperilyhtyjä. Jos ei asuttais majakassa niin sitten pienessä puisessa talossa missä olisi keittiössä kirkkaanpunainen lautalattia ja yläkertaan menisi kapeat ja jyrkät portaat. Pitsiverhoja ikkunassa. Talvella se olisi maailman ainoa valopilkku ja lämpö.

Ai ammatillisia suunnitelmia? Haluaisin ehkä rakentaa taloja. Sellaisia pieniä ja romanttisia puutaloja jotka huokailee kesäillassa menneistä ajoista. Punaisia sinisiä pellonreunassa metsän keskellä pihalla kirsikkapuu ja lemmikkejä. Tahtoisin myös kirjoittaa kirjan ja pitää taidenäyttelyitä. Perustaa kahvilan, sellaisen kuin stranger than fiction -leffassa ja olla se anarkistinen leipuri joka kirjoittaa verovirastolle sanoin "dear imperialist swine". Että maailman vois tehdä paremmaksi pipareilla!

Tahtoisin myös että taikaiskusta äiti lopettaisi vuosikymmenien juomisen ja olisi aina sellainen kuin on selvinpäin. Ihana, kiltti ja oma itsensä. Ei se katkera. Ei se sönköttävä. Ei se väärä. Ei se jota en tahdo nähdä, jonka kaltaiseksi en halua. Jota pelkään, jolle pelkään sattuvan mitä tahansa. Siitä samasta taikaiskusta minäkin voisin muuttua uskomaan että kaikki ihmiset ei oo pahoja ja että oikeasti oikeasti oikeasti minäkin voin tehdä mitä vaan tai että ei tarvitse tehdä mitään eikä tarvitse muuttua kokoajan ollakseen jotain, mitä? Vain ollakseen.

Odottelen sitä työhaastattelukutsua.